maanantai 21. helmikuuta 2011

Panokset kovenee

Vaalit lähenevät ja panokset kovenevat. Tänään on 55 päivää vaaleihin ja se alkaa näkyä.

On tehty virallista epävirallisempia mittauksia sosiaalisessa mediassa eri ehdokkaiden fanipohjan perusteella ja muuta vastaavaa.

Uusi Suomi julkisti sivuillaan sekä puolueiden, että ehdokkaiden Facebook -kannatuksen. Pelkällä kannattajamäärällä laskettuna perussuomalaiset olisivat ylivoimainen vaalivoittaja ja Päivi Räsänen olisi äänikuningatar.

Myös erinäiset henkilöt ja puolueet ovat lähteneet tiukempaan vastakkainasettelupolitiikkaan. Iltalehden blogissa rakkauden puoluesihteeri, eduskuntavaaliehdokas Mikael Jungner suomii kokoomusta tasaveron kannattamisesta ja hiljaisesta muiluttamisesta kansalaisille. Esimerkeiksi hän on nostanut karrikoidusti kokoomuslaisten kansanedustajien kannanottoja verokeskustelussa.

Kysyn, onko tämä myöhästynyt pelastusyritys nöyryytykselle, jonka demarit kokivat välikysymyskeskustelussa vai mitä? Mihin katosi se rakkauden sanoma, millä Mikael ratsasti valintansa jälkeen?

Ollaanko siirrytty persujen pelosta kaiken pelkoon?

Oma puolueeni on lanseerannut www.kyseenalaista.fi -sivuston, jolla Iltalehden politiikantoimittajien mielestä "oiotaan uutisia". Myönnetään, että ko. sivuston toimintaperiaate saattaa kuulostaa valistustoiminnalta, mutta ajatuksena suhteellisen hyvä. Näitä vääriä väitteitä kun tuntuu riittävän =)

Toinen, huomattava seikka nimenomaan demareiden viimeaikaisessa toiminnassa on jonkinasteisen paniikin lisääntyminen. Mitä kertoo tilanteesta se, että puolueen puheenjohtaja ja täten pääministeriehdokas Urpilainen kommentoi medialle olevansa jatkopaikastaan hyvin epävarma. Uusi tapaus Cronberg ei ole omiaan ainakaan nostamaan SDP:n imagoa.

Jungner mainitsi bloginsa lopussa äänestäjät sanomalla "Kumpi kantaa, mainoskampanja vai totuus?" Minä haastan Jungnerin ja SDP:n kääntämällä tämän saman toisin päin. Tehkää vaalti ilman mainoskampanjaa ja mainostoimistoja, sillä paljon puhutulla totuudella. Puuttumatta filosofisesti totuuden käsitteeseen ja historian muokkaamaan voittajien totuuteen uskallan väittää demarien kokevan entistä rankemman tappion tällä "totuudella". Kertokaa sitten kansalle myös se rankka totuus hallitusvastuusta ja tulevista leikkauksista ja talouden tasapainottamisesta. SDP:läisellä unelmahöttöverolinjauksilla tätä maata ei vakauteta, siitä olen aivan varma.

Kolmas, erillinen huomautus on juurikin Uuden Suomen ehdokaslistaa selaillessani esiin pompannut Facebook -ryhmä, jonka takana on SKP:n eduskuntavaaliehdokas Vappu Kopra. Vappu Kopra vasten tahtoaan eduskuntaan?????? Kansalainen Jokisalo ihmettelee halua halventaa demokratiaa. Tai mikäli tämä on tyyli mainostaa itseään, on se nolo ja epäonnistunut sellainen. Tai onnistunut siinä mielessä, että menin minäkin tutustumaan ko. sivustoon. Mutta ei tulisi mieleenkään liittyä ryhmään. Tälle 31 -vuotiaalle "kiihkomieliselle kommunistille" tiedoksi. Vasten tahtoasi et ole voinut lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi, sillä se vaatii HENKILÖKOHTAISEN suostumuksen. =)

Sauli Niinistöä lainatakseni "Vastakkainasettelun aika on ohi!" Eli totuutta ja tehtävää kaikille tulevaksi kevääksi ja sille 200 -henkiselle porukalle erityistä totuutta ja tehtävää tuleviksi vuosiksikin.

-Saku

torstai 17. helmikuuta 2011

Korkeakoulujärjestelmä - NYT!


Kokoomusopiskelijoiden toimistoblogissa julkaistu kirjoitukseni

Ministeriöissä, valtakunnallisissa opiskelijajärjestöissä sekä opiskelija- ja ylioppilaskunnissa on käyty keskustelua korkeakoulujärjestelmän rakenteellisesta kehittämisestä jo ties kuinka kauan. Aina on tullut vastaan seuraavat argumentit:
  1. Korkeakouluverkon tulee olla alueellisesti kattava
  2. Koko järjestelmän tulee vastata sekä työelämän, että alueelliseen tarpeeseen
  3. Yksikkökoon tulee olla riittävän suuri, mutta tarpeeksi joustava huomioiden eri alueiden ja korkeakoulujen yksilölliset tarpeet
  4. Koulutusohjelmia tulee olla riittävästi, kuitenkin niin että työelämäyhteys säilyy
Mielestäni tässä kuviossa on yksi yhteinen, merkittävä tekijä: alueellisuus ja sen korostaminen. Suomalainen korkeakoulujärjestelmä ja verkosto perustuu mielestäni keskustalaiseen aluepolitiikkaan huomattavasti enemmän kuin järkevään suunnitteluun. Esimerkiksi ammattikorkeakouluja perustaessa annettiin tuleville korkeakouluille vapauksia suunnitella ja yhdistää jo olemassa olevia opistoja.
Lähtökohtana vähintäänkin haastavaa, myönnetään. Mutta nyt, kun ammattikorkeakoulutkin ovat olleet olemassa jo liki 20 vuotta ja vakiinnuttaneet asemaansa osana suomalaista korkeakoulujärjestelmää, on tehtävä järkeviä ratkaisuja.
Alueellisesti kattava korkeakouluverkosto saadaan myös muulla tavalla kuin perustamalla yksikkö joka niemennotkoon. Ja kun on perustettu, niin luopuakaan ei voi. Muutosvastarinta jyllää tässäkin asiassa. On jotenkin erikoista, että asiasta ei voi edes järkevästi ja luontevasti puhua ilman leimaantumista. Ollessani Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n puheenjohtajana vuonna 2009 tuli eteen useampaankin otteeseen tilanne, jossa olisi pitänyt linjata joidenkin korkeakoulujen ja niiden yksiköiden säilyttämisestä puhumattakaan koulutusohjelmien määrästä ja nimikkeistä. Aseettomana voin tuolloin vain sanoa jotain ympäripyöreätä vailla sen syvempää merkitystä. Enkä millään usko tilanteen parantuneen. Yliopistopuolella tilanne on ehkä hivenen helpompi verkoston ollessa suppeampi ja vakiintuneempi. Silti molempien korkeakouluopiskelijoiden liittojen linjapapereissa asiasta on liki tyhjää täynnä olevia lausuntoja. Nyt kun voin linjata asiasta, sen myös teen.
Yksinkertaisuudessaan, lakataan tekohengittämästä korkeakouluyksiköitä. Tiedän varmaksi monia täysin kannattamattomia yksiköitä, joiden olemassaolo on riippuvainen ko. korkeakoulun halusta pitää kiinni siitä. Usein aluepolitiikan varjolla. On otettava lusikka kauniiseen käteen ja alettava raakkaamaan pois kannattamattomia yksiköitä. Tämä on tylsää työtä, jolla ei kavereita tehdä. Silti se on tehtävä. Taloudellisesti tappiota tekevät, hakijaluvuiltaan huonot yksiköt alas, alueellisen tasapainon voi toteuttaa muutenkin. Esimerkkinä Lapin korkeakoulukonserni, jossa yliopiston ja kahden ammattikorkeakoulun yhteistyönä on saatu ns. etäpiste luotua hoitamaan Lapin matkailua opiskelevien tarpeita. Mallia saa ottaa.
Koulutusohjelmat määrällisinä ja nimikkeellisinä ovat toinen murheenkryyni. Jälleen, yliopistot ovat niskan päällä, mutta vain ja ainoastaan pitemmän historiansa vuoksi. Mutta kertokaapa minulle mitä oikeasti tekevät seuraavien tutkintonimikkeiden takaa löytyvät osaajat: yhteiskuntatieteiden maisteri, diplomi-insinööri, insinööri(AMK), vestonomi, restonomi, tradenomi, artenomi jne. jne.
Aivan, millä ilveellä luulemme, että työelämä ja työnantajat voivat tietää mitä mikäkin tekee, jos itsellemme on jo hankalaa määritellä tutkintonimikkeiden perusteella osaamista. Valitettavaa on, että työmarkkinoilla pätee pahasti stereotypia, jossa työnantaja hakee palvelukseensa yliopistosta valmistunutta maisteria kaivaten kuitenkin oikeasti ammattikorkeakoulusta valmistunutta osaajaa. Kun ei tiedetä, niin ei voi hakea.
Mitä siis tälle pitäisi tehdä? Tällä hetkellä yksistään ammattikorkeakouluihin on yli 300 hakukohdetta ja liki 80 eri tutkintonimikettä. Tämä määrä on räjähtänyt käsiin viimeisen viiden vuoden aikana. Onneksi Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto heräsi tähän ongelmaan ennen Opetus- ja Kulttuuriministeriötä ja tekee omaehtoisesti rankkaa karsintaa koulutusohjelmien määrässä ja nimikkeissä. Tosin sieltäkin on tullut hieman päättömän kuuloisia ehdotuksia. Vai miltä kuulostaa tutkintonimike hyvinvointi-insinööri?
Joka tapauksessa. Korkeakoulujärjestelmää ja –verkostoa tulee kehittää jopa radikaalisti. Ja mikä on sen parempi aika kuin nyt. Meillä on yliopistolaki juuri uudistettuna ja seuraavana katseet suunnataan ammattikorkeakoululain suuremman uudistamisen suuntaan. Samalla pitäisi mielestäni kaikkien, niin opiskelijoiden kuin korkeakoulujen henkilöstön ja päättäjien katsoa peiliin ja myöntää kiltisti, että tällä tiellä ei kannata jatkaa. On syytä vaihtaa alueellisuus järjellisyyteen!
Kehittävin terveisin,
Saku Jokisalo
PS. Paljon puhuttuja leikkauslistoja en tähän laittanut, mutta olen valmis keskustelemaan niistäkin suoraan ja rehellisesti.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Mielkuvia muokkaamassa

Mielikuvat voivat olla jopa tärkeämpiä kuin itse asia. Joskus hyvässä, mutta yleensä huonossa.

Otetaan esimerkkinä Suomen Poliisi. Vuosia on ollut käsitys ja mielikuva, että poliisi vain sakottaa ja v*ttuilee, keskeyttää kaiken hauskanpidon. Totuushan on aivan muuta.

Ainakin itselleni kuva poliisista on ollut kohtuullisen hyvä. Ainoat kohtaamiseni virkavallan kanssa ovat olleet puhallusratsioita ja siten pillien keräämistä. Toki olen oman osani myös sakkolapuista saanut, mutta aiheesta silloinkin.

Ei silti, myös hyviä mielikuvia voi silti parantaa. Ja poliisi on ryhtynyt tähän toimeen tarmokkaasti. Viime vuosina on tullut paljon positiivista mielikuvamarkkinointia poliisista ja myös pelastuslaitoksesta esimerkiksi televisiosta. JIMillä pyörivä Poliisit -sarja on loistava  Tämä sarja kertoo aivan tavallisista poliiseista tekemässä sitä työtä mistä me kansalaiset yleensä näemme vain sen passissa olevan maijan tai siniset vilkut. Kun näytetään näitä ihmisiä jokapäiväisessä työssään, saadaan mielestäni mielikuvaa poliisista tuotua lähemmäs tavallista tallaajaa. Jos ette vielä ole seuranneet tätä sarjaa, suosittelen sitä lämpimästi. Ennakkoasenteet poliisin työhön rapisevat kerralla. Vaikka monesti poliisin työ onkin puurtamista ja ikävien asioiden kanssa tekemisissä olemista, on huumori ja hauskanpito osa myös poliisin työtä. Ripaus inhimillisyyttä ei tee pahaa kenellekään.

Poliisi on myös ansioitunut muullakin saralla mielikuvansa kohottamisessa. Esimerkiksi Facebookissa Suomen Poliisin sivuilla on tätä kirjoittaessa 111 881 fania. Aika saavutus. Asiallinen ja hyvä informatiivinen sivusto vailla liikaa holhousta ja valistusta. Toimii.

Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos palkitsi vuoden 2009 kielihelmenä komisario Ilkka Iivarin hänen poliisille laatimistaan tiedotteista ja muista lehtikolumneista. Itse asun sillä alueella, jolla on mahdollista lukea komisario Iivarin kolumneja ja blogeja sekä poliisin tiedotteita ja voin hyvällä mielellä todeta hänen tehneen Kanta-Hämeen poliisilaitoksen mielikuvalle suunnattoman palveluksen. Vaikka asiat yleensä ovat hieman hankalia vähintäänkin, saa hän omalla kielellisellä taidollaan ikävänkin asian kuulostamaan paremmalta eikä niin negatiiviseltä. Olen vuosien aikana lukenut hänen kirjoittamanaan mm. kalevalamittaan kirjoitetun tiedotteen viikonlopun rattijuopposaaliista sekä haikuksi kirjoitetun asuntomurtotiedotteen. Mukavaa vaihtelua synkille asioille.

Mielestäni mielikuva muokkaa ajatteluamme jo ennen itse asiaan paneutumista ja siksi ensivaikutelman luominen ja hyvän mielikuvamarkkinoinnin tekeminen osana kaikkea toimintaa tulisi olla vahvempi osa niin yritysten kuin yksittäisten ihmistenkin arkea.

Öisin terveisin,

-Saku

tiistai 1. helmikuuta 2011

Mediavaalit?

Mikä kumma siinä on? Median valta, kansanvalta?

Ei minun mielestäni. Media toki muokkaa kansan valtaa ja päätöksiä. Jopa liiaksi. Miten on mahdollista, että tämä ylväs ja ylpeä kansa uskoo lähes kaiken julkisessa sanassa olevan, purematta ja ajattelematta?

Tämä on luonut aivan erityisen piirteen politiikkaan. Valitettavaa, mutta totta: Venla-gaalassa parhaan tositv -ohjelman palkinnosta pitäisi olla kisaamassa myös eduskunnan kyselytunnin. Sen verran mielenkiintoista "viihdettä " se on. On jotenkin traagista että Suomen ylimmän päättävän elimen kansalle suunnattua toimintaa seuratessa tekee mieli ottaa popcornit ja limsat esiin ja nauttia show'sta.

Ja kun tämäkään ei ole se absoluuttinen totuus. Käykääpä katsomassa eduskunnan istuntoja, kun TV-kamerat eivät ole päällä ja lähetys valtakunnan verkkoon menossa. Meininki on kovin erilaista ja silloin päästään paremmin jo puhumaan kansanedustajista ammattipoliitikkoina.

Surkein esimerkki viimeajoilta on joulua edeltävältä ajalta, kun eduskunnan viimeistä täysistuntoa kuvatessa hallitus ja oppositio nokittelivat toisilleen työllisyydestä. Kansan valitsemat edustajat alentuivat tekemään roskajournalismia itsessään, sillä kovin usea edustaja ja jopa ministeri otti arvokkuutensa, laski sen pöytälaatikkoon ja katsoi suoraan TV-kameraan TOIVOTTAEN KAIKILLE KATSOJILLE OIKEIN HYVÄÄ JOULUA JA RAUHALLISTA UUTTA VUOTTA! Jättäen täten koko asiakeskustelun jonnekin kauas taustalle.

Ei hyvänen aika sanon minä. Ja tätähän valtamedia vain ruokkii, puolueesta riippumatta. Tämän päivän (1.2.) MTV3:n pääuutislähetys teki hyvin vänkäämällä tehdyn uutisoinnin jätevesiasetuksen käsittelystä eduskunnassa. Kokoomuksen jo aiemmin vastustama nykymuotoinen jätevesiasetus vaihtuikin "Benin piiskaamiseen hallitusyhteistyöstä huolimatta" ja ministeri Lehtomäen vastauksista oli koottu kokoelma kärkkäitä heittoja vailla taustaa. Tästä saatiin taas luotua ristiriitaa tavallisen tallaajan ihmeteltäväksi. Kuin kirsikaksi kakun päälle Maikkari päätti juttunsa ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Susanna Huovisen (sdp) suureen ja teatraaliseen ihmettelyyn kuinka "KOKOOOOOOMUS saattaakin YLLLLLÄTTÄEN irtisanoutua tästä HALLLLLLLLITUKSEN jätevesiasetuksesta".

Kansalainen Jokisalo sanoo teatraalisesti HUOOOOOOOOHHHH!!

Minulla on yksi toive tulevissa vaaleissa ehdolla oleville ehdokkaille. Älkää antako median vaikuttaa teihin siten, että varsinainen ajamanne sanoma jää helppojen vastausten ja vaalikoneiden tunteettomien kalkulaattoreiden taakse.

Minulla on myös yksi toive tulevissa vaaleissa äänestäville. Älkää olko sopuleita. Käyttäkää hyvät ihmiset omaa järkeänne ja päättelykykyänne älkääkä ulkoistako sitä medialle.

Sopulinmetsästysterveisin,

-Saku