torstai 17. marraskuuta 2011

Junttaa juntan perään

Kohta on viikko Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n 16. varsinaisesta liittokokouksesta. Kaksi päivää Rantapuistossa opiskelijakunta-aktiivien kerman kanssa. Mitä saatiin aikaan?

Riippuen näkökulmasta, paljon tai paljon pahaa.

Selitän hieman. Vuosi toisensa jälkeen SAMOKin liittokokous keskittyy vain ja ainoastaan henkilövalintoihin. Viime vuosina puhuttanut pakkojäsenyyskään ei kirvoittanut enää puheenvuoroja ja avautumista puoleen tai toiseen. Tässä mennään minusta pahasti pieleen. Myös liittokokouksen toinen puheenjohtajista, pitkäaikainen toimija Ari Kekarainen muistutti meitä asiasta. On muistettava, että valitut henkilöt toteuttavat valittua linjaa. Joten linjakeskustelu on se, mitä pitäisi käydä entistä enemmän. Vain siten saadaan Liitto toimimaan yhä vahvemmin kenttänsä haluamalla tavalla.

Kuitenkin tässäkin liittokokouksessa tehtiin merkittäviä päätöksiä. Jäsenmaksuun tuli korotus, ensi vuodelle saatiin toiminnan raamit ja poliittinen linja päivitettiin. Tämä jos mikä on ”paljon”, kun puhutaan aikaansaamisesta mitään.

Kuitenkin, tämä kaikki jäi taas henkilövalintojen varjoon.

Lähtökohta tähän liittokokoukseen oli jotakuinkin mielenkiintoinen. Vielä lokakuussa meillä oli kuusi puheenjohtajaehdokasta, viisi varapuheenjohtajaehdokasta ja muutama hallitukseen haluava. Jo silloin pohdin hallitukseen hakemisen vähyyttä. Oliko osa ehdokkaista vain ns. sinetöimässä hallitusvalintaansa. Jälkikäteen todettuna, kyllä.

Kun lopulta päästiin äänestämään puheenjohtajasta, meillä oli ”enää” kaksi ehdokasta. Ja kuten SAMOKin liittokokoukseen on kuulunut, diilaaminen oli ilmeistä. Liittokokousta valmistelevassa tapaamisessa ehdokkailta kysyttiin diilaamisen ja henkilökohtaisen valinnan väliltä mielipidettä. Yksi, kisasta myöhemmin jättäytynyt ehdokas vastasi rehellisesti: ”Toivon henkilökohtaista valintaa, mutta ymmärrän parhaan paketin rakentamisen”. Muut joko olivat naiiveja tai valehtelivat päin näköä.

Diilaaminen on ollut osa liittokokouksia aina, ja sitä ei muuteta. Enää on kyse siitä, miten se tehdään. Tässäkään liittokokouksessa ei likaiselta peliltä säästytty. Vanha OSAKO-aktiivi Niko Peltokangas ruotii omassa blogissaan liittokokouksen antia Oulusta (Raahesta) käsin. Nikolle haluan vain sanoa, faktat kuntoon ennen avautumista. Ilmaan heitetty ajatus on toki asiallinen ja vakava, mutta huhupuheisiin on tuollaisia asioita mahdoton pohjata.

Totuus on ja säilyy. Diilaamista tapahtui ja junttaa toisensa perään yritettiin. Enemmän ja vähemmän diskreetisti. Ja jälleen jälkikäteen viisaana voi sanoa, että yksikään diili ei pitänyt sillä mallilla, mitä sen tekijät halusivat. Näin muutaman liittokokouksen haistelleena haluan kuitenkin ilmaista syvän huoleni ennen äänestystä tapahtuneesta ilmiöstä, jossa nimeltämainitsemattomat toimijat kiersivät viemässä äänestysjärjestyslappuja jopa aivan vieraisiin pöytiin viestillä ”terveisiä xxx:ltä”. Ei hyvä jumala, ei näin. Jos tehdään yhteistyötä, sitten tehdään. Siinä ei ole väärää. Mutta on mielestäni liittokokousta halventavaa viedä junttalappuja ennen äänestystä näin jopa painostaen liittokokousedustajia.

Ei siinä, junttaliike aiheuttaa vastajuntan, luonnollisesti. Ja kuten sanoin aiemmin, mikään diili ei pitänyt loppuun saakka.

Se, mitä tästä on opittava tulevaan liittokokoukseen, on yhteistyön merkitys. Jos liittokokousedustajat alkaisivat nyt vihdoin katselemaan vanhojen rajojen yli muodostaen parhaan mahdollisen kokoonpanon asioita eteenpäin viemään. Niin nyttenkin saatiin tehtyä, mutta tyyli oli vähintäänkin vapaa. SAMOKin hallitukseen ei valita turhia naisia ja miehiä, mutta välillä tuntuu unohtuvan se, mikä merkitsee: Liiton etu.

Elinillä ja hänen hallituksellaan on täysi työ kasata rivinsä ja Liitto yhtenäiseksi tulevaa vuotta varten. Moni taho on varpaillaan tapahtuneesta ja tyytyväisemmätkin tarkkailevat tilannetta vähintään mielenkiinnolla. Nyt, jos milloin on aika näyttää, että vaikeasta tilanteesta saadaan paras mahdollinen tulos aikaan. Pääkaupunkikeskeisyys hallituksessa on aina rasite tiettyihin suuntiin eivätkä asiatkaan ole sieltä pienimmästä päästä. Kuntavaalit ja Liiton strategia eivät ole pieniä juttuja, vaan vaativat sekä Lapinrinteen, että kentän varauksettoman tuen.

Toivotaan, että vuoden päästä tässä kohtaa Nikon ei tarvitse kirjoittaa OSAKOn paitsiosta eikä liittokokouksen ihmetellä päätöksiään, vaan voimme katsoa tulevaan, yhdessä ja samaan suuntaan. Tärkeintä on keskittyä yhteisen hyvän luomiseen eikä menneistä kiinni pitämiseen.

Hämeenlinna hiljenee,

-Saku

tiistai 18. lokakuuta 2011

Muutosvastarinta laulaa syksyn tullenkin

Pitkästä aikaa pääsee ja ehtii taas kirjoittamaan. Tämäkin tosin junamatkalla =)

Mutta kun aihe osuu, niin silloin se osuu. Tällä(kin) kertaa rakenteellinen kehittäminen puhuttaa ja kuohuttaa.

Opetusministeriöltä tuli madonluvut ammattikorkeakouluille koskien aloituspaikkoja ja jopa toimipisteitä. Ja saman tien alkoi muutosvastarinnan iloinen viserrys kuulua monesta suunnasta. Opiskelijakunnat ja etujärjestöt ovat kauhistelleet kilpaa, kuinka opettajilta viedään työt ja ”meidän nönnönnöö –yksikkö lakkautetaan”. Onpa keskustelussa jälleen synnytetty myös uusia korkeakouluja kuten Kokkolan ammattikorkeakoulu ja Tornion ammattikorkeakoulu. Myös koulutusasteet ovat menneet hyvin iloisesti sekaisin opistoista, ammattikouluista ja ammattikorkeakouluista puhuttaessa. No, enpä ihmettele, on tämä koulutus tällä korkea-asteellakin aika monimuotoista, vai mitä mieltä olette kesäopintoina tarjotusta melontakurssista.

Asiaan.

En voi olla ihmettelemättä sitä munattomuutta ja lyhytnäköisyyttä, mikä vallitsee opiskelijakuntien ja etujärjestöjen piirissä. Joka ikinen syksy SAMOKin liittokokouksessa keskustellaan rakenteellisesta kehittämisestä. Liitto esittää jotain kirjausta, johon tulee kuitenkin muutoksia pehmittämään ”niitä kärsiviä”. Lisäksi nämä kannanotot huokuvat väärin kanavoitua tunnetta, ”musta tuntuu” –argumentteja sekä puutteellisia faktoja. Pisteet toki siitä, että opiskelijakunnat ovat aktivoituneet kirjailemaan tunteitaan aivan kannanottomuotoon.

Mutta tosiasiat tunnustaen, rakenteellinen kehittäminen on pakollista hyvää. Nykyinen korkeakoulujärjestelmä näin monine pienen, tekohengitettävine filiaaliyksikköineen tulee tiensä päähän. Enää riippuu siitä, mikä on se tapa toimia. Joko odotetaan sitä kivimuuria ja lopullista pimeyttä tai sitten painetaan sen verran jarrua, että jäädään henkiin. Kannatan jälkimmäistä.

Ei rakenteellisesta kehittämistä tehdessä hankita kavereita tai ystäviä. Päinvastoin, kyseessä on aika epämiellyttävää puuhaa, mutta nyt se on vaan tehtävä. Meidän koulutusjärjestelmässämme on aivan liikaa päällekkäisyyksiä puhumattakaan koko järjestelmän mielekkyydestä kahden pilarin legendaarisena duaalimallina.

Rakkaat opiskelijakuntatoimijat. Muistakaa, että monen etu menee yhden edun edelle. Opiskelijan etujen ajamiseen kuuluu välillä myös ikäviä päätöksiä. Aina ei voi sokeasti puolustaa nykyisiä sijoja vaan tulee edetä, vaikka se tarkoittaisikin toimipisteiden supistamista. Myönnettäköön, että opetusministerin esiintyminen ja puheet eivät anna oikeanlaista kuvaa tapahtuvasta, mutta annettakoon se hänelle anteeksi. Tilastot ja luvut eivät valehtele (kunhan ne kerätään riippumattomista lähteistä). Jotain on tehtävä ja pikaisesti.

Olen muutamaan otteeseen ihmetellyt SAMOKin toimintaa (monin osin johtuen liittokokouksen linjauksista). Nyt on aika antaa erityinen kiitos Lapinrinteen poppoolle. Työtä on lähdetty tekemään rohkeasti ja objektiivisesti. On esitetty faktat pöytään ja kyseenalaistettu aivan idästä länteen, etelästä pohjoiseen ammattikorkeakoulujen koulutusohjelmarakenne. Myös OKM:n linjausten jälkeen tullut, varapuheenjohtaja Räsäsen blogikirjoitus on osoitus pallien kasvattamisesta myös SAMOKin toimistolla. Kiitos tästä! Tosin johan siihenkin kirjoitukseen ehti tulla ihmettelyä ja mutinaa opiskelijakunnilta, kun ”meidän nönnönnöö –yksikkö aiotaan tämän mukaan pyyhkiä maailman kartalta”. Live with it!

Loppukaneettina tulee se poliittinen paatos sitten. Muistakaa, että meillä on nyt (lähes) varmuudella neljä vuotta aikaa saattaa tämä koulutusjärjestelmä edes kohtalaisesti hyvinvoiviin kantimiin. Niin kauan kun Kepu pysyy poissa hallituksesta, voidaan näille asioille tehdä jotain. Jos tilanne muuttuu, se myös tarkoittaa rakenteellisen kehittämisen esiripun laskeutumista. Sitten voimme vain odottaa sitä kivimuuria.

Aamuisin terveisin,

-Saku

PS. Jotta ei unohtuisi, mikä on muutosvastarinnan iloinen liverrys, niin tässä se vielä muistutuksena.

tiistai 30. elokuuta 2011

Ei käy, ei käy, ei käy

Muutosvastarinnan levinneisyys on jälleen kasvussa ja kokoussaleissa raikaa tuttu laulu: EI KÄY EI KÄY!


Niin nyttenkin. Eilen Yle Hämeessä uutisoitiin MAHDOLLISESTA kolmen ammattikorkeakoulun yhdistymisestä . Tai edes ajatuksesta siitä. HAMKin rehtori Veijo Hintsanen linjasi omia ja muiden rehtoreiden ajatuksia koulutuksen kehittämisestä Hämeessä ja Uudellamaalla. Siis omia, ei päättäjien.

HAMK, LAMK ja Laurea. Tuttu kolmikko yhdistymispuheissa. Milloin Etelä-Suomen Sanomat, milloin Hämeen Sanomat uutisoi jonkun näistä kolmesta yhdistyvän johonkin muuhun. Yleensä kyseessä on sanahelinää, mutta on siellä takana hiven ajatustakin.

Miksi pitää odottaa ministeriön linjauksia ja määräyksiä? Miksi ei voi toimia omin voimin ilman suurempaa painostusta? Selvitystyö on hyvästä. Sen jälkeen tulee päätösten aika.

Palatakseni muutosvastarintaan, tänään HAKKY:n yhtymähallituksen puheenjohtaja Minna Lintonen ehti teilaamaan ajatuksen välittömästi Ylen haastattelussa.

Haluan kysyä Minna Lintoselta sen yhden kysymyksen: miksi?

Miksi sinä teilaat ajatuksen ja käsket laittamaan jäitä hattuun? Tulee muuten kylmä, voin kertoa. Ja kun aivot jäätyvät, muukin keho lakkaa toimimasta.

Mielestäni koko Lintosen ulostulo on nollauutinen. Hän muun muassa kommentoi uutisen olevan muutaman vuoden etuajassa. Tottakai se on! Eihän selvitystyötäkään ole tehty riittämiin, juuri ollenkaan. Nyt käynnissä oleva FUAS-yhteistyö on alkutiellään, mutta sitä pitää kehittää ja parantaa. Uusia suuntia tulee selvittää rohkeasti eikä takapajuisesti!

On huolestuttavaa, että Lintonen FUAS-liittouman puheenjohtajana pystyy omalla olemuksellaan ja ajatuksillaan tekemään mahdollisesti hallaa koko alueen korkeakoulutukselle.

"- Minä en ole ainakaan ensimmäisenä naittamassa näitä kolmea yhteen, vaan katsotaan ensin tämä tilanne, sanoo Minna Lintonen. "

Anna Minna vaihtoehtoja, jos nämä eivät kelpaa. Ja tottakai katsotaan tämä tilanne. Mikä tilanne ja minne? Valoja päälle nyt, hyvät ihmiset.

Miten on mahdollista, että päättävässä asemassa olevilla uuden ajatuksen ja mahdollisesti omaa suvereenia asemaa uhkaavan, mahdollisesti paremman organisaation tullessa esiin ensimmäisenä kuuluu lujaa muutosvastarinnan tunkkainen laulu: EI KÄY, EI KÄY, EI TULE ONNISTUMAAAAAN, EI TULE ONNISTUMAAAAAN..

Olisiko kuitenkin niin, että tulevaisuuden ohjauslangat tulee pitää omissa käsissä ja opiskelijoiden käsissä, ennen kuin ne viedään virkamiehille? On muuten hauska huomata, että rehtori jonka vakanssi voi olla vaakalaudalla jos ja todellakin jos tämä yhdistyminen koskaan tapahtuu, on se joka uskaltaa linjata rohkeimmin. Muut joko hymisevät nurkassa tai eivät sano mitään.

Rohkeutta ystävät!

-Saku



Muutosvastarintaan voit tutustua tarkemmin tästä:



torstai 4. elokuuta 2011

Rankka työ vaatii rankat huvit; Rally is my life!

Rankka työ todellakin vaatii rankat huvit. Välillä on hyvä päästellä ylimääräisiä lämpöjä pihalle. Jokaisella on tapansa, minulla se henkireikä on ralli.

Tämä autoilun turvallisuutta lisäävä, joidenkin mielestä turha huvi on vienyt Suomea maailmankartalle jo vuosikymmeniä ja kotimaista MM-ralliamme ei turhaan kutsuta sorteiden GP:ksi. Sen verran huimaa huvia se on.

Jyväskylän MM-ralli on minulle jo perinne. Sen katkaisemiseen tarvitaan ihme. Ikää allekirjoittaneella on se 27 vuotta ja tämä vuosi oli 26. peräkkäinen reissu Keski-Suomen haastaville sorateille.


Hyvä valmistautuminen on kaiken A ja O rallia seuratessa. Niin tälläkin kertaa ja ensimmäinen tutustuminen reittiin suoritettiin kesäkuun alussa. Toisen kerran sorateitä siviilikyydistä käytiin sahaamassa heinäkuun puolivälin jälkeen. Kaikki oli siis valmiina reissuun. Potentiaaliset runkipaikat hoidossa ja päätökset levällään kuin Jokisen eväät. Hyvä alku...

Päätimme rytmiryhmämme kera lähteä matkaan keskiviikkona, siis huomattavan myöhään moniin vuosiin verrattuna. Joinain vuosina Jyväskylän seudulla vierähtää koko viikko ja vähän seuraavaakin.

Majoitus oli tälläkin kertaa Jämsän nurkalla Kaipolassa. Osaa seurueestamme tämä yösija on palvellut jo vuodesta 1999. Itselleni visiitti oli toinen ja ensi vuonna sama paikka toiminee myös meidän rallin HQ:na =)




Majoittautumisen ja huonojen juttujen käyntiin polkaisun jälkeen oli aika viimeistellä tämänvuotiset fanilakanat. Tuulennopealle Skodalle piti vielä keksiä kannustusbanderolli. Toinen, Matti Rantaselle luovutettava lakana oli jo inspiroitu aiemmin.



Torstaina ohjelmassa olikin sitten pyörimistä Paviljongin huoltoparkissa ja ensimmäinen erikoiskoe, joka valikoitui Lankamaaksi. Sieltä ehkä tämän hetken MM-rallin tunnetuin paikka, legendaarinen Latomutka. Tosin, emme olleet aivan ainoat, jotka olivat tämän keksineet. Hyvästä syystä olimmekin noin viisi tuntia ennen kilpailun alkua paikalla eikä silloinkaan enää irronnut eturivin paikkoja. Väkeä oli varovaisen arvion mukaan 10000 tuossa pellolla. Mitään tapahtumia ei luonnollisestikaan ollut =)


Torstaina oli myös Arin 50-vuotis juhlabanderollin luovuttamisen vuoro. Yleensä ainakin nämä Jyväskylän MM-rallireissut ovat tarpeeksi rankkoja ilman alkoholiakin (mökillä juotuja paria pölynimurointiolutta ei lasketa), mutta tällä kertaa nähtiin niinkin harvinainen näky, että pakalla juotiin skumppaakin =)




Perjantaille ohjelmassa olikin maakuntamatkailua aivan urakalla. Vielä viimeisenä tekona torstai-iltana retkueemme päätti muuttaa suunnitelmia perjantaille. Ei olisi kannattanut. Hassin pienemmän tien ensimmäinen kiristyvä oikea toki näytti hyvältä, mutta alkuperäinen suunnitelma olisi taannut muutaman todella vauhdikkaan heilahduksen. Toki yksi tieltäeksyminen meidänkin aikanamme mahtui Hassiinkin. Ja niinkuin normaalisti, kun lähdimme siirtymään kohti Kärkölää (Kyllä, Jyväskylän MM-ralli Uudellamaalla!), alkoi tuo kyseinen oikea ns. toimimaan ja historiikkipelejä siinä sitten heilahti pistoon useampiakin. No aina ei voi voittaa..



Hassista matka jatkui kohti etelää.. Hämeenlinnan kohdalla joutui sulkemaan silmät reitin kulkiessa alle kilometrin päästä kotoa.. Eihän NORF-reissulla kotiovella voi käydä! Siirryimme aina Uudellemaalle saakka, Koukunmaan erikoiskokeelle.. Muutamia komeita liippejä ja paria roikkua lukuunottamatta näkemiä ei ollut ohiajavia ralliautoja lukuunottamatta. Iltapäivän kohokohta oli ehdottomasti oikeiden ralliautojen kilpailu MM-ralliletkan jälkeen. Lahti Historic EM kurvailtiin MM-rallin jatkeena ja kyllähän nuo vanhemmat autot lämmittävät mieltä erityisesti =)

Suurin sydämentykytys ehdottomasti Markku Alénin vanhalle B-ryhmän Lancia 037:lle.. AH! <3



Päivälle kertyi pituutta heti sen 20 tuntia, joten jätimme viimeisen suunnitellun pätkän väliin. Jälleen, ei olisi kannattanut, sillä suunnittelemassamme paikassa, alkupään pistovasurissa riitti tapahtumaa alusta alkaen.. Noh, uimareissun kautta kohti viimeistä ajopäivää =)

Viimeisen päivän päätimme ottaa hyvinkin letkeästi, vain yhdellä kahteen kertaan ajettavalla pätkällä vieraillen. Urrian pellolla aikaa oli ja tunnelma oli mukava. Välillä jopa unelias, kuten kuvasta voi päätellä.


Fanitus oli toki kohdallaan.



Ensimmäisellä ajokerralla Historic-luokan Kupla päätti suorittaa hieman autosuunnistusta, mutta meidän osaltamme koko kilpailun kruunasi brasilialainen metsäkone, kuljettajanaan Paolo Nobre.. Lievää suuremman nuottivirheen seurauksena poikain Mitsu suoritti koivuosuman jälkeen melkoiset immelmannit ja Evo 10 muuttui kasaksi ruttuista peltiä..

Tästä se lähti

Tänne se päätyi


Ja lopputulos oli aika selkeää kauraa

Tilastotappioksi luokiteltaneen, että ei Mitsun hylsy noussut ojasta miesvoimin vaan vasta hinausauto sai raahattua renkaattoman kasan pois ojasta.

Reissu fiilisteltiin loppuun Paviljongilla palkintopallijuhlallisuuksilla oikein pitkän kaavan kautta, sillä viimeisten autojen joukossa maaliin saapui luokkavoittajana Pyhälän ja Ristimäen Skoda, joka saikin heti WRC-luokan jälkeen suurimmat suosionosoitukset =)


Tässäpä tämä lyhykäisyydessään jälleen. Ralleja tulee ja menee. Välillä osutaan pelipaikoille, välillä kierretään runkia aivan huolella. Mutta hauskaa on aina ollut =) Ja juttujen taso täysin ala-arvoista. Tosin, jos tässä porukassa ei pysty nauramaan itselleen, on rehellisesti ja perisuomalaisesti kusessa. Sillä jos menee yli 15 minuuttia ilman kunnon v*ttuilua, on jokin vialla.. =D

Erityiskiitokset tästä reissusta Terhille, Markolle, Arille, Jennille, Sannalle, Tinkelle ja Fugulle sekä Hannulle. Muille, joita kohdattiin matkan aikana; kiitos ja anteeksi :D


Pölyä puhallellen,

-Saku

(kuvat: Sanna Kuisma, Marko Tuominen, Jouni Salonen, Christian Filling-Ohlin)

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Kahvitauon mediaseurantaa

Olen ennenkin tainnut antaa täyslaidallisen suomalaiselle ureankeltaiselle medialle. Taas on aika.

Ilta-Sanomien ja Iltalehden kesätoimitukset ovat ihailtavan samoja uutisia kierrättäneet (jälleen). Suomi lienee hiljainen kesäisin uutistenkin puolesta. Tai no ei ihan. Sakun kahvitaukomediaseurannassa tänään kahvitauolla silmiin osui otsikoita ja uutisia, jotka saavat kysymään, että ”Mitäh?!”

Päivän satoa seuraavassa:

1) Näissä kunnissa on vähiten vieraskielisiä - katso lista

Haluan kiittää Ilta-Sanomia ulkomaalaisvihan lietsomisesta, jälleen. Nollauutisointia parhaimmillaan. Listassa on lueteltu kunnat, joissa on vähiten vieraskielisiä (äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvat). Mikä järki on tehdä uutisia, joiden sisältö pysyy pakkasella kesälämmölläkin.

Listallehan siis pääsi nämä suuret metropolit:
1. Kökar, 0
2. Pelkosenniemi, 2
3. Luhanka, 2
4. Karijoki, 3
5. Kiikoinen, 3
6. Pyhäntä, 5
7. Savukoski, 5
8. Rautavaara, 7
9. Yli-Ii, 7
10. Ristijärvi, 9

Noh, sivun täytettä tämäkin.

2) Nainen raiskattiin Vuosaaressa

Tiedän siirtyväni todella vaaralliselle alueelle tällä kirjoituksella, mutta sittenhän siirryn. Sanon heti alkuun, vastustan kaikkea väkivaltaa. Seksuaalinen väkivalta saa veren kiehumaan ja toivonkin uudelta oikeusministeriltä lunastuksia antamilleen kommenteille väkivaltarikosten tuomioiden kiristämisessä. Samalla Itä-Suomen hovioikeuteen voisi vaikka nimittää järkeä käyttäviä henkilöitä. Kiitos.

Mutta takaisin uutiseen. Surkea ja inhottava rikos, mutta Ilta-Sanomien tapa uutisoida verrattaen aikaisempiin vastaaviin uutisiin lämmitti jälleen. Viitaten kohtaan 1), kirjoitustapa tässä on hyvin asiallinen ja toteavat. Mutta autas armias, jos tekijä olisi ollut ulkomaalaistaustainen. Lietsonta ja sensaatiohakuisuus olisi taattua. Tai on ainakin ollut.

Tässä kohtaa en huomannut ensimmäistäkään linkitystä Facebookkiin aiheesta. Edelleen, väitän että jos tekijän tausta olisi ollut toinen, näitä linkityksiä ”painukaa v*ttuun mutakuonot” –kommenttien saattelemana olisi ollut useampia. Valitettavasti.

Se, mikä ärsyttää, on sokeus oman yhteiskunnan ongelmille. Niin se vaan menee. Ainakin tämän vaalikauden. Toivossa on hyvä elää =)

3) Harrasti seksiä unissaan - vapautettiin raiskaussyytteestä

Tällä kertaa Iltalehti suorittaa. Jouduin lukemaan tämän uutisen ja Ilta-Sanomien aiemman uutisen tapahtuneesta. Tulee mieleen eilinen uutisointi, jossa suuressa ja mahtavassa Amerikan Yhdysvalloissa raiskauksesta syytetty puolustautui sanomalla: ”Luulin, että nainen oli kuollut.” Facepalm.

Rönsyistä takaisin tähän uutiseen. Lääketiede on hieno asia ja uusia tauteja sekä niihin parannusta saadaan koko ajan. Mutta nyt vaikuttaa hieman kaukaa haetulta. Seksomnia, what? Varmasti jokainen teini on herännyt käsi konehuoneessa, mutta 43-vuotias mies 16-vuotiaan kanssa… I have my doubts. Ja kyynisen ja sarkastisen sieluni silmin näen sen valitusten vyöryn (ainakin USA:ssa), kun jo tuomitut keksivät: ”Heiiiiii, emmäämitääsiitämuistanu. Mulla on siis seksomnia.” Sarkastinen viittaus Itä-Suomen hovioikeuteen lienee jälleen paikallaan………

4) Sukupuolineutraali avioliittolaki vaikeuksissa

Niinpä niin. Kristillis”demokraattien” hallitustaipaleen varmistuttua tämä taisi olla väistämätöntä. Vaikka yksittäiset ja useammat kansanedustajat ovat tehneet hyvää työtä asian edistämiseksi, on nyt helppo päättäjien piilottaa päänsä pensaaseen. Lakivaliokunnassa viisi edustajaa kannattaa tätä lakiehdotusta, yhdeksän vastustaa, yhtä kansanedustajaa ei saatu kiinni, toinen ei kommentoinut ja yksi EI TIEDÄ KANTAANSA?!

Hyvä tapa sanoa, että ”en aio kannattaa, kun ei ole pakko”. Kansan peili Facebook ja ystäväni linkkikommentointi tarjosi helmen: ” Se lakialoite ei muuten sisällä sanaa "sukupuolineutraali", vaan "tasa-arvoinen". Näin kertoi aloitteen puuhamies Männistö. Mielestäni on muuten hauskaa, että asiaa, jota vaati vain "pieni mutta äänekäs vähemmistö" on eduskunnassa ajamassa (todennäköisesti lihaa syövä) valkoinen heteromies...”

Aivan. Mutta kuten sanoin, helpompi pestä kätensä, kuin ottaa vastuu. Mikä hemmetin ainoa totuus hallitusohjelma on. Se on kompromissi. Muistaakseni demokratiaan kuuluu myös asioita, joita ei tuossa 89 sivun lärpäkkeessä lue. Joten kannustan valittuja kansanedustajia järjen käyttöön. Suomi vain sanoo olevansa hyvinvointivaltio ja sivistynyt länsimaa. Jos samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröintikin on tullut mahdolliseksi vasta vuonna 2002 tiukan äänestyksen jälkeen, en puhuisi edistyksellisestä valtiosta.

5) Osasto ”ne muut”

Lehdistötykitys tarjoaa myös otsikoita ja uutisia, jossa toimitus ihan vähän oikoo.

ESS: Jokaiselle hakijalle opiskelupaikka erikoisalalta (Ilta-Sanomat)

Jep, ihan kiva. Itsekin hieman lämpesin tälle opiskelupaikkojen kasvattamiselle kuin sieniä sateella. Onneksi minut palautettiin kuriin ja nuhteeseen. Kyseessähän EI siis uutisesta huolimatta ole oma opintolinjansa, koulutusohjelmansa tai muukaan. Vaan yhden koulutusohjelman suuntautumisvaihtoehdon pääaine. Fine journalism guys!

Pojat kiduttivat siiliä (Iltalehti)

Mikä meni pieleen? Muu, kuin kotikasvatus. Äly hoi, järki älä jätä. Ei mulla muuta.

Aiemmilta päiviltä on pakko ottaa kaksi otsikkoa ja uutinen, joka aiheuttivat naurunpyrskähdyksen traagisesta luonteestaan huolimatta.

Kypäräpakkoa vastaan protestoinut kaatui, löi päänsä ja kuoli (HS 4.7.)


Moottoripyörien kypäräpakkoa vastustanut jantteri otti ilmalennot ja heitti lusikan nurkkaan. Kypärä OLISI pelastanut.

Salaa tupakoinut menetti päänsä Britanniassa(Iltalehti 28.6.)


Junan hätäuloskäynnin tupakointia varten avannut mies putosi raiteille ja tuli mestatuksi. Kymmenen minuuttia ennen asemaa.

Darwin ottaa omansa, aina.

Järki käteen ja pää pystyssä eespäin,

-Saku

perjantai 27. toukokuuta 2011

Lakko - Oikeus vai velvollisuus?

Tuntuu kovin oudolta kirjoittaa lakkoaiheesta, sillä se aiheuttaa hyvin ristiriitaisia tunteita allekirjoittaneessa.

Olen pari vuotta toiminut ay-liikkeessä opiskelijapuolella ja oletusarvohan silloin on, että pitää olla työntekijän puolella no matter what. Muttakun..... Oma järki leikkaa meikäläisellä, ainakin vielä.

En ole tottunut pitämään kynttilää vakan alla vakaumuksistani enkä tee sitä nyttenkään. Olen Ammattiliitto Pro:n opiskelijayhdistyksen puheenjohtaja. Se tekee siitä, mitä sanon, vieläkin erikoisempaa.

So here goes.

MIKÄ HITTO SIINÄ ON, ETTÄ HETI PITÄÄ VETÄÄ PERSEET PENKKIIN JA LAKKOILLA?

Olen sitä mieltä, että työnteolla tämä maa elää, nyt ja tulevaisuudessa. Piste. Ja uskon vahvaan sopimisen kulttuuriin. Ns. ennenmuinoin kolmikannassa pystyttiin sopimaan raameista, millä toimitaan työmarkkinoilla.

Tupon aika tuli ja meni, tuli liittosopiminen ja keskusjärjestöjen valta ja mahdollisuudet vaikuttaa asioihin heikkenivät. Sen jälkeen vahvat ja rikkaat liitot ovat sanelleet lakkopolitiikkaa tässä maassa. Ja millä seurauksella?

Aikanaan Paperiliitto järjesti Suomeen ennennäkemättömän vessapaperin hamstrauskisan vetämällä paperikoneet tilttiin. Toki työnantaja pisti työsulun päälle aika välittömästi. Lopputulemana tästä lakosta oli paperimiesten (ja harvojen paperinaisten) palkkojen nousu, käsittämättömän paljon. Sain kummaksuvia katseita tuolloin Valkeakoskella opiskellessani sanomalla, mitä mielestäni tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa. Se, että paperiteollisuus siirtyy yhä vahvemmin ulkomaille, halvemman työvoiman maihin.

Kun pari vuotta myöhemmin jouduin käyttämään "I told you so" -lausetta, meinasin saada turpaani. Aiheetta, väitän.

Näitä esimerkkejä riittää, valitettavasti. Jotenkin tuntuu, että lakko-oikeutta käytetään nykyään liiankin herkästi ymmärtämättä sen seurauksia ja pitkäaikaisvaikutuksia.

Tänään Helsinki-Vantaan lentokenttä saatiin jälleen kaaoksen partaalle laittomalla ulosmarssilla ja pistelakolla. Lentoja perutaan ja ihmiset eivät pääse päämääräänsä. Finnair kärsii tappiot nahassaan ja jo muutenkin hatara lentomatkailubisnes kokee jälleen ainakin imagokolauksen.

Ja mistä syystä tällä kertaa? Lentolippueduista. Hiphei!

Toivotan kaikille neuvottelupöydissä istuville työmarkkinaedustajille, sekä työnantaja- että työntekijäpuolella järkeä päähän.

Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi pitää aina vaatia hurjia palkankorotuksia ja järjettömiä etuuksia? Jos esimerkiksi palkankorotukset olisivat maltillisempia, olisi mahdollista valtiovallan suunnalta laskea verotusta tältä osin. Eli lopputulemana olisi enemmän rahaa käytössä verojen jälkeen. Veroprogressio kun on ilkeämpi, mitä enemmän bruttopalkkasarakkeessa on euroja =)

Toinen asia on suomalainen sakotuskäytäntö laittomista lakoista, kuten tämänpäiväinen. Otetaanpa esimerkiksi oma ammattiliittoni, joka on suuri liitto Suomessa. Määrättävät sakkosummat ovat niin naurettavia, että ei se tunnu missään. Lakkoa on varaa jatkaa niin kauan kuin tarve vaatii ja työnantaja antaa periksi, täräyttää työsulun päälle tai laittaa lopulta lapun luukulle. Tämäkö on Suomen etu? Järjen ääni sisälläni sanoo, että laittomien lakkojen sakkosummat tulee olla sillä tasolla, että oikeasti tuntuu.

Olen keskustellut tässä vuosien aikana todellisten vanhan liiton ay-aktiivien kanssa lakko-oikeudesta. Monesti ei mene edes minuuttia kun saan kynsilleni ja huutoa vastaan kuinka lakko "on meidän jokaisen kansalaisoikeus ja -velvollisuus". Ei ole. Lakko on aina oikeus, mutta viimeinen ja järein keino käyttää.

Kannatan lakkoja, kun ne ovat aiheesta ja asiasta. Työnantajat eivät voi piiloutua minkään sädekehän alle paistattelemaan, sillä väärinkäytöksiä ja törkeyksiä on valitettavasti tässä maassa edelleen, hyvästä edunvalvonnasta huolimatta.

Mutta joku raja, sanon minä. Mihin ihmeeseen on kadonnut se halu pitää tämä maa pinnalla ja viedä sitä jopa eteenpäin? Minä vaadin sen hengen takaisin. Ja heti, muuten ollaan ns. kusessa.


Tuntematonta sotilasta lainatakseni: "Ja lopuksi yleensä ja erikseen: varjele noita Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn."

Jalat tukevasti ilmassa,

- Saku

torstai 26. toukokuuta 2011

Järki hoi, äly älä jätä!

Tällä viikolla on jälleen erilaiset aate-, mielipide- yms. kortit viuhuneet ahkerasti.

Ensin Viitasaaren lahja eduskunnalle ja roskamedialle, Teuvo Hakkarainen heilautti ilmassa jälleen rumatummaamiestäkuvaavasana-korttia Jämsän seudun haastattelussa ajaen kaikki räntäsateeseen keskelle metsää. Ansiokasta toimintaa kansan edustajalta. Tämän jälkeen myös perussuomalaisten eduskuntaryhmä heilautti esiin Pierluigi Collinan tapaan keltaisen kortin pahan mulkaisun kera. Hiljeneekö mies, se jää nähtäväksi. Itse veikkaan että ei.

Mutta silti viikon korttipalkinnon saa Elinkeinoelämän keskusliitto EK. Oikeaoppinen natsikortti kajahti ilmoille Taloussanomien artikkelissa nuorten lorvailusta.

Etelärannan raskaasta tykistöstä kaivettiin esiin koulutusjohtaja Markku Koponen ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n johtaja Matti Apunen. Maalialueeksi määrättiin Suomen nuoret, joille "ei kotona opeteta työntekoa". Sivuroolin sai myös Suomen Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Valtteri Aine.

Haluan ymmärtää EK:n näkökulmaa, todella haluan. Ja ymmärränkin. Olen jopa osittain heidän kanssaan samaa mieltä. Ainakin siitä, että työllä Suomi elää tulevaisuudessakin. Myös siitä, että työuria pitää pidentää, myös alkupäästä.

Siihen ne hurraa-huudot jäivätkin sitten. EK on tunnettu mutkan suoristamisesta ja pienen kylätien muuttamisesta mielipiteiden moottoritieksi, mutta tällä kertaa he onnistuivat yli odotusten jopa omalla mittaristollaan. Tässä asiassa on EK:lla menneet sekä puurot, vellit että tuttelit aivan sekaisin.

EK väittää, että nuoriso viettää huvin ja lorvailun vuoksi välivuosia. Strike one! Jäikö taustatyöstä puuttumaan pari pikkuasiaa? Kaikki eivät lorvaile, vaan nimenomaan tekevät sitä työtä. Ja se on jopa kannattavaa, mikäli sillä saadaan turhia alan vaihtoja vähennettyä. Lisäksi, sehän on sitä työtä nimenomaan mitä EK peräänkuuluttaa. Myös nuorten miehien pakollinen opiskelun pidennys, eli varusmiespalvelus jätetään sopivasti unohduksiin kirjoituksesta.

Koulutusjohtaja Koponen peräänkuuluttaa, että jokaisen uuden ylioppilaan tulee hakea jatko-opintoihin ja että lukioissa tulee tarpeeksi oikeaa tietoa opiskelijalle. Komppirumpua tässä kohtaa soittaa SLL:n puheenjohtaja Valtteri Aine. Strike tw........ Eiku...

Tästä olen tismalleen samaa mieltä. Toisella asteella opintojen ohjaus on vaillinaista ja riittämätöntä. Ei nuori tiedä tulevasta jatkourastaan yhtään mitään. Myöskään työelämän pelisäännöt eivät tule tutuksi. Toivon näkeväni EK:n ajamassa opinto-ohjaajien resurssien ajantasaistamista tässä lähitulevaisuudessa. Eikä tilanne täällä korkea-asteellakaan kovin ruusuinen ole. Tarttis tehdä jotain, on joku viisas joskus sanonut.

Patterin komentaja Matti Apunen antaa yhteislaukauskomennon nuorten niskaan 1+1=11 -tyylisellä oikaisulla. Myös oma tytär raahataan kuvioon mukaan. Ilmeisesti hän ON jatkanut opintojaan ja siten on pommisuojassa odottamassa tykistökeskityksen laantumista.

Ei edes EK voi olla näin taitava oikomaan asioita oman mielensä mukaiseksi. Vaan kun on. Apunen pohdiskelee: "Kehottaisin nuoria harkitsemaan, kasvattaako välivuosi ihmistä jotenkin merkittävästi enemmän kuin opiskelun aloittaminen. Kyllä opiskelijakin voi matkustella ja oppia ymmärtämään maailmaa."

Kehoittaisin Matti Apusta heräämään ja tulemaan tähän maailmaan. Liian pitkä asustelu Etelärannassa tai muualla norsunluutornin huipulla ei tee hyvää kenellekään.

Välivuotta pitävistä nuorista suurin osa ei vain lorvi, vaan tekevät työtä. Työn kautta nuori voi saada ymmärrystä tulevasta työurastaan ja minun mielestäni tällöin välivuosi on hyödyllisesti käytetty. Eli strike two!

"Sisään ja ulos" sanoo Taloussanomien väliotsikko. Osuvaa, sillä nyt tulee strike three!

Kiintiöt ja suosiminen on suoraan rektaalista, kaikessa. Niin tässäkin. Markku Koposen mielestä uusia ylioppilaita tulisi suosia korkea-asteen valinnoissa ja jopa valita suoraan ylioppilaskirjoitusten menestyksen perusteella. Ei, ei ei ei ei ei. Ei mitään järkeä. En pidä ajatuksesta kiintiöistä valinnoissa, enkä suorista paperivalinnoista vailla valintakokeita. Valintakokeen tulee mitata osaamista ja soveltuvuutta, ei ulkoaoppimisen taitoa. Ja kun lisätään tähän soppaan vielä OKM:n suunnitelema korkeakoulujen sähköisten hakujärjestelmien implementointi kaikkine siellä olevine opiskelijan oikeusturvaa heikentävine kohtineen, on sekamelska ja mahdollinen El Grande Katastrof valmis....


Eli EK, se oli kolmas huti. Käry kävi, uutta lyöjää kehiin.

Tai sitten ei.. Koulutusjohtaja Koposen kanssa olen sen verran samaa mieltä korkeakoulujen valintakokeiden kehittämisestä, että jatketaan vielä hetki.

Seuraavaksi tulilinjalle syydetään opiskelijan henkilökohtainen opintosuunnitelma, ammatillinen kasvu ja valinnanvapaus. Putkesta sisään, koulu läpi ja työelämään mars ja mars. EK:n gubbet lyttäävät akateemisen vapauden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kahdella lauseella. Pitää siis antaa oma panoksensa yhteiskunnalle, jotta voi jotain saada takaisinkin. Akateeminen vapaus on synonyymi lorvailulle.

Selvä, nyt se oli lopullinen tuomio. Uloooooos!!

Yhteikunnnallisesti aktiiviset opiskelijat eivät ole pohjasakkaa, päin vastoin. Mitä laaja-alaisemman tutkinnon teet itsellesi, sitä paremmin pärjäät työelämässä ja yhteiskunnassa. Putkitutkintojen ihannointi huolestuttaa minua. Osaamista ja osaajia huudetaan kilpaa, mutta koulutusvaiheessa tähän ei pitäisi olla aikaa. Milloin sitten?! Nyt järki käteen hyvät miehet!


Ollaan opintotuen sitomisesta indeksiin mitä mieltä tahansa, pakko tämä on nostaa esiin. EK päättää tykityksensä "opintotukikeppiin". Onko se semmoinen keppi, mikä nimenomaan pitää opiskelijan pystyssä? Sillä EK unohti hienosti opintojen aikaisen työssäkäynnin valmistumisaikaa pidentävän vaikutuksen. Keppiä ja ruoskaa vaan.

Tästä klisheekorttien viidakosta jäi puuttumaan "silloin ennen"- ja "Alepan kassa" -kortit. Odotellaan siis EK:n empatiateemaviikon seuraavaa täräytystä. Aiemmin viikolla ihmettely hallitusohjelmaneuvottelujen köyhyyskeskustelusta, nyt nuoret ja opiskelijat.. Vielä on hetki tätä viikkoa jäljellä, joten jäädään odottelemaan.


Järjen ääntä Etelärannansta etsien,

-Saku

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Ajatuksia peilin edessä

Maanantaiaamuina moni ihminen viettää aikaa peilin edessä. Jotkut miettien, mitähän viikonloppuna tuli hölmöiltyä, toiset taistellen maanantaiväsymystä vastaan.

Tänä maanantaina on havaittavissa selvää vaali-ilmettä peiliin katsoessa.

Tämä blogi on tarkoitettu pienelle jälkipuinnille ja itsereflektoinnille.

Ensimmäisenä peiliin katsoessa sieltä tuijottaa takaisin aivan helvatan väsynyt naama. Väsynyt epämukavasta junamatkasta ja junanukkumisen akrobatiasta. Ei ole suunniteltu 190cm pitkälle VR:n istumapaikkoja nukkumiseen. Mutta väsynyt myös muuten. Olen jo pari viikkoa toitottanut, niin ääneen kun itselleni, että saisi nämä vaalit jo olla ohi, että tämä maa voisi palata hype-planeetalta takaisin realismiin. Noh, eilen sitten kaikki realisoitui. Ja millä tavalla.

Toisena peiliin katsoessa takaisin tuijottaa tyrmistynyt, täysin epäuskoinen katse. Minäpoika kyselin monen monta hetkeä logiikan perään. "Millä logiikalla tämä PerusSuomalaisten gallup VOI realisoitua vaalipäivän ääninä?" Se realisoitui 19,0 prosentin kannatuksena, 559342:na äänenä valtakunnallisesti, 39:nä edustajapaikkana.

Vetää hiljaiseksi, nöyräksi ja hämmästyneeksi. Haluankin myöntää rehellisesti olleeni täysin väärässä. En ikimaailmassa olisi uskonut tämänmoiseen tulokseen. Joten suuri onnittelu Persuille, ja heidän tukijoukoilleen. Well done! Kansa todella taisi tietää..

Kolmanneksi peilistä katsoo ylpeä ilme. Ylpeä siitä saavutuksesta mitä oma puolueeni, kokoomus saavutti. Suurimman puolueen asema ensimmäistä kertaa ikinä, aivan mahtavaa! Tätä saavutusta ei himmennä Persujen nousu, ei hallituskumppaneiden suonsilmään putoaminen, ei mikään. Hieno työ hienoilta ehdokkailta. Onnittelut kaikille!

Neljänneksi peilistä katsoo yllättynyt, hymyilevä Saku. Nuorten esiinrynnistys näissä vaaleissa on tosiasia. Huima määrä ns. ikikansanedustajia ja varmoja läpimenijöitä pohtii tänä aamuna, mikä meni pieleen. Erityisesti mieltä lämmittää Pirkanmaan ja Hämeen nuorten esiinmarssi. Sofia Vikman ja Sanni Grahn-Laasonen, sanat eivät riitä ylistykseen. Huima tulos molemmilta, aivan uskomatonta! Ei sovi unohtaa muitakaan nuoria läpimenijöitä ja niitä, jotka tulevaisuudessa menevät läpi. Tämä antaa uskoa tulevaan myös nuorten näkökulmasta. Kun vaan saadaan ihmiset ymmärtämään politiikan ja demokratian merkitys ja pohjimmainen tarkoitus, on tulevaisuus meidän =D

Viidenneksi ja viimeiseksi peilistä möllöttää takaisin ristiriitaisin tuntein tulevaa odottava Saku. En todellakaan haluaisi olla Jyrki Kataisen housuissa tällä hetkellä. Hallituksen muodostaminen ja hallitusohjelman kirjoittaminen on yhtä vaikeaa ollut joskus 1970-luvulla. Joten uskon ja luulen, että lehti on jo hyvinkin puussa, ennenkuin tiedetään kuka tätä maata luotsaa seuraavat neljä vuotta. Haluan uskoa, että tulevaisuus tuo tullessaan muutoksen, sitä ei voi ohittaa tällä tuloksella. Mutta se muutos on oleva toivottavasti hallittu, sillä tämänkokoisen laivan täyskäännös tuo tullessaan melkoiset jälkimainingit, joita sitten rannan asukit kiroavat hyvinkin pitkään.

Ja aivan lopuksi haluan kiittää ja onnitella aivan jokaista eduskuntavaaleissa ehdolla ollutta ehdokasta ja heidän tukijoukkojaan. Tämä on hullun työtä, mutta onneksi hulluja riittää. Jos ei olisi luovia (ja muitakin) hulluja, jotka jaksavat painaa ympäripyöreää päivää turuilla ja toreilla räntäsateesta sekä tuulesta huolimatta, ei meillä olisi myöskään tulevaisuutta Suomessa.

Nöyrä kiitos ja syvä kumarrus!


Kohti kesää,

-Saku

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Jyrki Potter ja eduskunnan varjelukset

Iltasanomat julkaisee juttusarjan puolueiden puheenjohtajista ja siitä miltä he näyttivät noin 15 vuotta sitten. Jyrki Kataisen kuvaa katsellessani ainakin meikäläiselle tuli elävästi mieleen Harry Potter.

Tuhatkunnan Talvikorkeakoulun aamupalalla istuessani ajatus ei jättänyt minua rauhaan. Jos Katainen on Harry Potter, mitä rooleja lankeaa muille poliitikoille. Seuraavassa kirjoittajan näkemys, joka ei peilaa välttämättä ulkonäköön vaan sopivaan rooliin. Joten herneenpalot pois nenistä =)

Hyvisosasto näyttää seuraavalta:

Harry Potter (Jyrki Katainen): Viisitoista vuotta sitten näytti kyllä Harry Potterin näyttelijältä Daniel Radcliffeltä, tosin ilman legendaarista salama-arpea. Taistelee suurta pahaa vastaan ja on kovin rasavilli kakara.

Hermione Granger (Henna Virkkunen): Kirjatiedon ja nippelitiedon maestro, joka ottaa yhä suurempaa roolia tarinan edetessä. Hirmuinen hinku ja tahto kehittää politiikkamaan ja jästikansan välistä kommunikaatiota, jästi kun on itsekin (ei yo-tutkintoa).

Ron Weasley (Timo Heinonen): Kyvykäs, mutta hieman sählä apuri, niin sanottu komediallinen sivuhahmo, jota ei kuitenkaan uhrata tarinan puolessa välissä.

Professori Dumbledore (Sauli Niinistö): Vanhempi, viisaampi herrasmies, joka kuitenkin poistuu dramaattisesti näyttämöltä ennen finaalia. Eli juuri niin kuin Sale, jättää vaalit väliin.


Semi-pahiksia:

Draco Malfoy (Paavo Arhinmäki): Vaikka alkuperäisessä tarinassa Draco onkin pilalle hemmoteltu rikkaan pahiksen mukula, lankeaa tämän pikkupahiksen rooli Paavolle.

Dolores Pimento (Jutta Urpilainen): Sammakkomainen tyranni, joka vaan ja ainoastaan räksyttää ja keksii ilkeitä sääntöjä ja temppuja kaikkien kiusaksi.

Se oikea pahis:

Lordi Voldemort (Timo Soini): Kaikki taistelevat häntä-jota-ei-tule-nimeämän valtaa vastaan. Eli tällä analogialla Perussuomalaiset ovat sitten kuolonsyöjiä. Kiva.

Muut statistit:

Madame Verso (Anni Sinnemäki): Verso on yleensä aina multainen ja sotkuinen kasveja käsitellessään, hajuton, mauton viherkasvien käsittelijä.

Rubeus Hagrid (Mari Kiviniemi): Vaikka Hagrid ei olekaan statisti, niin Mari on. Hieman toilaileva Tylypahkan (eduskunta) tilusten ja avaintenvartija, jolla on kuitenkin merkittävä rooli taistelussa Lordi Soinia vastaan.

Kevääseen 2011 peilaten Jyrki Potterin sankaritarina voidaan tiivistää seuraavasti:

Vuoden 2007 vaaleissa Hän-joka-jääköön-nimeämättä aiheutti jo arven Jyrki Potterin kasvoihin. Neljä vuotta myöhemmin Rohkelikot (kokoomus) lähtevät uhkarohkeaan taistoon kuolonsyöjiä ja Timo Soinia vastaan. Aseenaan kammottavin Arkadianmäen kyyhkyslakassa tunnettu lausahdus, populistinen hölynpöly Lordi Soini kylvää tuhoa ja inhoa pitkin koko politiikkamaailmaa. Tavallinen kansa (jästikansa) on autuaan tietämätön mitä politiikkamaailmassa tapahtuu, eläväthän nämä täysin toisissa maailmoissa.

Kammottavien taisteluiden (lue: paneeleiden) kautta viimeinen taistelu käydään ympäri politiikkamaailmaa huipentuen Tylypahkan (eduskunta) ympäristöön (Helsinki ja Uusimaa). Tiukan ja verisen taiston jälkeen Lordi Soini kokee karvaan tappion, hyvikset kun alkavatkin käyttää vastataikoja populismia vastaan. Asiaan asialla vastaaminen on täysin mahdoton asia Lordi Soinille ymmärrettäväksi ja hän tulee jälleen tuhotuksi. Viimeisenä tekonaan ennen Brysseliin karkaamistaan hän vannoo tuhoa vanhoille puolueille ja lupaa palata yhä pahempien populistitaikojen kera.

Myös tavallinen kansa on havahtunut tässä vaiheessa politiikkamaailman tapahtumiin ja näin tulevaisuuden Lordi Soinien nousut päätetään katkaista jo alkuunsa puhumalla politiikkamaailmassa ihmisten kieltä ja jästien luvatessa opetella tämän ihmeellisen taikuuden, politiikan saloja edes hieman.

Tällä eteenpäin =) Ryhmäteatteri, odotan yhteydenottoanne. Halvalla lähtee!

Taistoon käyden,

-Saku

maanantai 21. helmikuuta 2011

Panokset kovenee

Vaalit lähenevät ja panokset kovenevat. Tänään on 55 päivää vaaleihin ja se alkaa näkyä.

On tehty virallista epävirallisempia mittauksia sosiaalisessa mediassa eri ehdokkaiden fanipohjan perusteella ja muuta vastaavaa.

Uusi Suomi julkisti sivuillaan sekä puolueiden, että ehdokkaiden Facebook -kannatuksen. Pelkällä kannattajamäärällä laskettuna perussuomalaiset olisivat ylivoimainen vaalivoittaja ja Päivi Räsänen olisi äänikuningatar.

Myös erinäiset henkilöt ja puolueet ovat lähteneet tiukempaan vastakkainasettelupolitiikkaan. Iltalehden blogissa rakkauden puoluesihteeri, eduskuntavaaliehdokas Mikael Jungner suomii kokoomusta tasaveron kannattamisesta ja hiljaisesta muiluttamisesta kansalaisille. Esimerkeiksi hän on nostanut karrikoidusti kokoomuslaisten kansanedustajien kannanottoja verokeskustelussa.

Kysyn, onko tämä myöhästynyt pelastusyritys nöyryytykselle, jonka demarit kokivat välikysymyskeskustelussa vai mitä? Mihin katosi se rakkauden sanoma, millä Mikael ratsasti valintansa jälkeen?

Ollaanko siirrytty persujen pelosta kaiken pelkoon?

Oma puolueeni on lanseerannut www.kyseenalaista.fi -sivuston, jolla Iltalehden politiikantoimittajien mielestä "oiotaan uutisia". Myönnetään, että ko. sivuston toimintaperiaate saattaa kuulostaa valistustoiminnalta, mutta ajatuksena suhteellisen hyvä. Näitä vääriä väitteitä kun tuntuu riittävän =)

Toinen, huomattava seikka nimenomaan demareiden viimeaikaisessa toiminnassa on jonkinasteisen paniikin lisääntyminen. Mitä kertoo tilanteesta se, että puolueen puheenjohtaja ja täten pääministeriehdokas Urpilainen kommentoi medialle olevansa jatkopaikastaan hyvin epävarma. Uusi tapaus Cronberg ei ole omiaan ainakaan nostamaan SDP:n imagoa.

Jungner mainitsi bloginsa lopussa äänestäjät sanomalla "Kumpi kantaa, mainoskampanja vai totuus?" Minä haastan Jungnerin ja SDP:n kääntämällä tämän saman toisin päin. Tehkää vaalti ilman mainoskampanjaa ja mainostoimistoja, sillä paljon puhutulla totuudella. Puuttumatta filosofisesti totuuden käsitteeseen ja historian muokkaamaan voittajien totuuteen uskallan väittää demarien kokevan entistä rankemman tappion tällä "totuudella". Kertokaa sitten kansalle myös se rankka totuus hallitusvastuusta ja tulevista leikkauksista ja talouden tasapainottamisesta. SDP:läisellä unelmahöttöverolinjauksilla tätä maata ei vakauteta, siitä olen aivan varma.

Kolmas, erillinen huomautus on juurikin Uuden Suomen ehdokaslistaa selaillessani esiin pompannut Facebook -ryhmä, jonka takana on SKP:n eduskuntavaaliehdokas Vappu Kopra. Vappu Kopra vasten tahtoaan eduskuntaan?????? Kansalainen Jokisalo ihmettelee halua halventaa demokratiaa. Tai mikäli tämä on tyyli mainostaa itseään, on se nolo ja epäonnistunut sellainen. Tai onnistunut siinä mielessä, että menin minäkin tutustumaan ko. sivustoon. Mutta ei tulisi mieleenkään liittyä ryhmään. Tälle 31 -vuotiaalle "kiihkomieliselle kommunistille" tiedoksi. Vasten tahtoasi et ole voinut lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi, sillä se vaatii HENKILÖKOHTAISEN suostumuksen. =)

Sauli Niinistöä lainatakseni "Vastakkainasettelun aika on ohi!" Eli totuutta ja tehtävää kaikille tulevaksi kevääksi ja sille 200 -henkiselle porukalle erityistä totuutta ja tehtävää tuleviksi vuosiksikin.

-Saku

torstai 17. helmikuuta 2011

Korkeakoulujärjestelmä - NYT!


Kokoomusopiskelijoiden toimistoblogissa julkaistu kirjoitukseni

Ministeriöissä, valtakunnallisissa opiskelijajärjestöissä sekä opiskelija- ja ylioppilaskunnissa on käyty keskustelua korkeakoulujärjestelmän rakenteellisesta kehittämisestä jo ties kuinka kauan. Aina on tullut vastaan seuraavat argumentit:
  1. Korkeakouluverkon tulee olla alueellisesti kattava
  2. Koko järjestelmän tulee vastata sekä työelämän, että alueelliseen tarpeeseen
  3. Yksikkökoon tulee olla riittävän suuri, mutta tarpeeksi joustava huomioiden eri alueiden ja korkeakoulujen yksilölliset tarpeet
  4. Koulutusohjelmia tulee olla riittävästi, kuitenkin niin että työelämäyhteys säilyy
Mielestäni tässä kuviossa on yksi yhteinen, merkittävä tekijä: alueellisuus ja sen korostaminen. Suomalainen korkeakoulujärjestelmä ja verkosto perustuu mielestäni keskustalaiseen aluepolitiikkaan huomattavasti enemmän kuin järkevään suunnitteluun. Esimerkiksi ammattikorkeakouluja perustaessa annettiin tuleville korkeakouluille vapauksia suunnitella ja yhdistää jo olemassa olevia opistoja.
Lähtökohtana vähintäänkin haastavaa, myönnetään. Mutta nyt, kun ammattikorkeakoulutkin ovat olleet olemassa jo liki 20 vuotta ja vakiinnuttaneet asemaansa osana suomalaista korkeakoulujärjestelmää, on tehtävä järkeviä ratkaisuja.
Alueellisesti kattava korkeakouluverkosto saadaan myös muulla tavalla kuin perustamalla yksikkö joka niemennotkoon. Ja kun on perustettu, niin luopuakaan ei voi. Muutosvastarinta jyllää tässäkin asiassa. On jotenkin erikoista, että asiasta ei voi edes järkevästi ja luontevasti puhua ilman leimaantumista. Ollessani Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n puheenjohtajana vuonna 2009 tuli eteen useampaankin otteeseen tilanne, jossa olisi pitänyt linjata joidenkin korkeakoulujen ja niiden yksiköiden säilyttämisestä puhumattakaan koulutusohjelmien määrästä ja nimikkeistä. Aseettomana voin tuolloin vain sanoa jotain ympäripyöreätä vailla sen syvempää merkitystä. Enkä millään usko tilanteen parantuneen. Yliopistopuolella tilanne on ehkä hivenen helpompi verkoston ollessa suppeampi ja vakiintuneempi. Silti molempien korkeakouluopiskelijoiden liittojen linjapapereissa asiasta on liki tyhjää täynnä olevia lausuntoja. Nyt kun voin linjata asiasta, sen myös teen.
Yksinkertaisuudessaan, lakataan tekohengittämästä korkeakouluyksiköitä. Tiedän varmaksi monia täysin kannattamattomia yksiköitä, joiden olemassaolo on riippuvainen ko. korkeakoulun halusta pitää kiinni siitä. Usein aluepolitiikan varjolla. On otettava lusikka kauniiseen käteen ja alettava raakkaamaan pois kannattamattomia yksiköitä. Tämä on tylsää työtä, jolla ei kavereita tehdä. Silti se on tehtävä. Taloudellisesti tappiota tekevät, hakijaluvuiltaan huonot yksiköt alas, alueellisen tasapainon voi toteuttaa muutenkin. Esimerkkinä Lapin korkeakoulukonserni, jossa yliopiston ja kahden ammattikorkeakoulun yhteistyönä on saatu ns. etäpiste luotua hoitamaan Lapin matkailua opiskelevien tarpeita. Mallia saa ottaa.
Koulutusohjelmat määrällisinä ja nimikkeellisinä ovat toinen murheenkryyni. Jälleen, yliopistot ovat niskan päällä, mutta vain ja ainoastaan pitemmän historiansa vuoksi. Mutta kertokaapa minulle mitä oikeasti tekevät seuraavien tutkintonimikkeiden takaa löytyvät osaajat: yhteiskuntatieteiden maisteri, diplomi-insinööri, insinööri(AMK), vestonomi, restonomi, tradenomi, artenomi jne. jne.
Aivan, millä ilveellä luulemme, että työelämä ja työnantajat voivat tietää mitä mikäkin tekee, jos itsellemme on jo hankalaa määritellä tutkintonimikkeiden perusteella osaamista. Valitettavaa on, että työmarkkinoilla pätee pahasti stereotypia, jossa työnantaja hakee palvelukseensa yliopistosta valmistunutta maisteria kaivaten kuitenkin oikeasti ammattikorkeakoulusta valmistunutta osaajaa. Kun ei tiedetä, niin ei voi hakea.
Mitä siis tälle pitäisi tehdä? Tällä hetkellä yksistään ammattikorkeakouluihin on yli 300 hakukohdetta ja liki 80 eri tutkintonimikettä. Tämä määrä on räjähtänyt käsiin viimeisen viiden vuoden aikana. Onneksi Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto heräsi tähän ongelmaan ennen Opetus- ja Kulttuuriministeriötä ja tekee omaehtoisesti rankkaa karsintaa koulutusohjelmien määrässä ja nimikkeissä. Tosin sieltäkin on tullut hieman päättömän kuuloisia ehdotuksia. Vai miltä kuulostaa tutkintonimike hyvinvointi-insinööri?
Joka tapauksessa. Korkeakoulujärjestelmää ja –verkostoa tulee kehittää jopa radikaalisti. Ja mikä on sen parempi aika kuin nyt. Meillä on yliopistolaki juuri uudistettuna ja seuraavana katseet suunnataan ammattikorkeakoululain suuremman uudistamisen suuntaan. Samalla pitäisi mielestäni kaikkien, niin opiskelijoiden kuin korkeakoulujen henkilöstön ja päättäjien katsoa peiliin ja myöntää kiltisti, että tällä tiellä ei kannata jatkaa. On syytä vaihtaa alueellisuus järjellisyyteen!
Kehittävin terveisin,
Saku Jokisalo
PS. Paljon puhuttuja leikkauslistoja en tähän laittanut, mutta olen valmis keskustelemaan niistäkin suoraan ja rehellisesti.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Mielkuvia muokkaamassa

Mielikuvat voivat olla jopa tärkeämpiä kuin itse asia. Joskus hyvässä, mutta yleensä huonossa.

Otetaan esimerkkinä Suomen Poliisi. Vuosia on ollut käsitys ja mielikuva, että poliisi vain sakottaa ja v*ttuilee, keskeyttää kaiken hauskanpidon. Totuushan on aivan muuta.

Ainakin itselleni kuva poliisista on ollut kohtuullisen hyvä. Ainoat kohtaamiseni virkavallan kanssa ovat olleet puhallusratsioita ja siten pillien keräämistä. Toki olen oman osani myös sakkolapuista saanut, mutta aiheesta silloinkin.

Ei silti, myös hyviä mielikuvia voi silti parantaa. Ja poliisi on ryhtynyt tähän toimeen tarmokkaasti. Viime vuosina on tullut paljon positiivista mielikuvamarkkinointia poliisista ja myös pelastuslaitoksesta esimerkiksi televisiosta. JIMillä pyörivä Poliisit -sarja on loistava  Tämä sarja kertoo aivan tavallisista poliiseista tekemässä sitä työtä mistä me kansalaiset yleensä näemme vain sen passissa olevan maijan tai siniset vilkut. Kun näytetään näitä ihmisiä jokapäiväisessä työssään, saadaan mielestäni mielikuvaa poliisista tuotua lähemmäs tavallista tallaajaa. Jos ette vielä ole seuranneet tätä sarjaa, suosittelen sitä lämpimästi. Ennakkoasenteet poliisin työhön rapisevat kerralla. Vaikka monesti poliisin työ onkin puurtamista ja ikävien asioiden kanssa tekemisissä olemista, on huumori ja hauskanpito osa myös poliisin työtä. Ripaus inhimillisyyttä ei tee pahaa kenellekään.

Poliisi on myös ansioitunut muullakin saralla mielikuvansa kohottamisessa. Esimerkiksi Facebookissa Suomen Poliisin sivuilla on tätä kirjoittaessa 111 881 fania. Aika saavutus. Asiallinen ja hyvä informatiivinen sivusto vailla liikaa holhousta ja valistusta. Toimii.

Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitos palkitsi vuoden 2009 kielihelmenä komisario Ilkka Iivarin hänen poliisille laatimistaan tiedotteista ja muista lehtikolumneista. Itse asun sillä alueella, jolla on mahdollista lukea komisario Iivarin kolumneja ja blogeja sekä poliisin tiedotteita ja voin hyvällä mielellä todeta hänen tehneen Kanta-Hämeen poliisilaitoksen mielikuvalle suunnattoman palveluksen. Vaikka asiat yleensä ovat hieman hankalia vähintäänkin, saa hän omalla kielellisellä taidollaan ikävänkin asian kuulostamaan paremmalta eikä niin negatiiviseltä. Olen vuosien aikana lukenut hänen kirjoittamanaan mm. kalevalamittaan kirjoitetun tiedotteen viikonlopun rattijuopposaaliista sekä haikuksi kirjoitetun asuntomurtotiedotteen. Mukavaa vaihtelua synkille asioille.

Mielestäni mielikuva muokkaa ajatteluamme jo ennen itse asiaan paneutumista ja siksi ensivaikutelman luominen ja hyvän mielikuvamarkkinoinnin tekeminen osana kaikkea toimintaa tulisi olla vahvempi osa niin yritysten kuin yksittäisten ihmistenkin arkea.

Öisin terveisin,

-Saku

tiistai 1. helmikuuta 2011

Mediavaalit?

Mikä kumma siinä on? Median valta, kansanvalta?

Ei minun mielestäni. Media toki muokkaa kansan valtaa ja päätöksiä. Jopa liiaksi. Miten on mahdollista, että tämä ylväs ja ylpeä kansa uskoo lähes kaiken julkisessa sanassa olevan, purematta ja ajattelematta?

Tämä on luonut aivan erityisen piirteen politiikkaan. Valitettavaa, mutta totta: Venla-gaalassa parhaan tositv -ohjelman palkinnosta pitäisi olla kisaamassa myös eduskunnan kyselytunnin. Sen verran mielenkiintoista "viihdettä " se on. On jotenkin traagista että Suomen ylimmän päättävän elimen kansalle suunnattua toimintaa seuratessa tekee mieli ottaa popcornit ja limsat esiin ja nauttia show'sta.

Ja kun tämäkään ei ole se absoluuttinen totuus. Käykääpä katsomassa eduskunnan istuntoja, kun TV-kamerat eivät ole päällä ja lähetys valtakunnan verkkoon menossa. Meininki on kovin erilaista ja silloin päästään paremmin jo puhumaan kansanedustajista ammattipoliitikkoina.

Surkein esimerkki viimeajoilta on joulua edeltävältä ajalta, kun eduskunnan viimeistä täysistuntoa kuvatessa hallitus ja oppositio nokittelivat toisilleen työllisyydestä. Kansan valitsemat edustajat alentuivat tekemään roskajournalismia itsessään, sillä kovin usea edustaja ja jopa ministeri otti arvokkuutensa, laski sen pöytälaatikkoon ja katsoi suoraan TV-kameraan TOIVOTTAEN KAIKILLE KATSOJILLE OIKEIN HYVÄÄ JOULUA JA RAUHALLISTA UUTTA VUOTTA! Jättäen täten koko asiakeskustelun jonnekin kauas taustalle.

Ei hyvänen aika sanon minä. Ja tätähän valtamedia vain ruokkii, puolueesta riippumatta. Tämän päivän (1.2.) MTV3:n pääuutislähetys teki hyvin vänkäämällä tehdyn uutisoinnin jätevesiasetuksen käsittelystä eduskunnassa. Kokoomuksen jo aiemmin vastustama nykymuotoinen jätevesiasetus vaihtuikin "Benin piiskaamiseen hallitusyhteistyöstä huolimatta" ja ministeri Lehtomäen vastauksista oli koottu kokoelma kärkkäitä heittoja vailla taustaa. Tästä saatiin taas luotua ristiriitaa tavallisen tallaajan ihmeteltäväksi. Kuin kirsikaksi kakun päälle Maikkari päätti juttunsa ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Susanna Huovisen (sdp) suureen ja teatraaliseen ihmettelyyn kuinka "KOKOOOOOOMUS saattaakin YLLLLLÄTTÄEN irtisanoutua tästä HALLLLLLLLITUKSEN jätevesiasetuksesta".

Kansalainen Jokisalo sanoo teatraalisesti HUOOOOOOOOHHHH!!

Minulla on yksi toive tulevissa vaaleissa ehdolla oleville ehdokkaille. Älkää antako median vaikuttaa teihin siten, että varsinainen ajamanne sanoma jää helppojen vastausten ja vaalikoneiden tunteettomien kalkulaattoreiden taakse.

Minulla on myös yksi toive tulevissa vaaleissa äänestäville. Älkää olko sopuleita. Käyttäkää hyvät ihmiset omaa järkeänne ja päättelykykyänne älkääkä ulkoistako sitä medialle.

Sopulinmetsästysterveisin,

-Saku

perjantai 28. tammikuuta 2011

Stereotypioiden tyyssija?

Politiikkaa leimaa mielestäni selvä piirre, rankka taipumus stereotypisoida. Vaalien läheisyys vaan pahentaa tätä.

Pitää kuitenkin muistaa, että politiikka ja vaikuttamistoiminta yleensä on eturyhmien ja eri näkökantojen välistä taistelua. 1970-luvun Suomessa tämä oli helppoa, kun puolueet olivat aatemaailmaltaan ja ajamiltaan asioilta niin kaukana toisistaan, että vastakkainasettelua ja aitoa politiikan tekemistä syntyi kuin itsestään. Nyky-Suomessa puolueet ovat lopun pelein niin lähellä toisiaan, että oikeiden ristiriitojen tuominen keskusteluun vaatii kärjistystä ja stereotypioita. Tämä on niitä asioita, jotka minua politiikassa ärsyttävät.

Otetaanpa kaksi esimerkkiä.

Esimerkki 1:

Kokoomusopiskelijat esittivät elokuussa mielipiteensä opintotuen indeksisidonnaisuuteen. Tämä herätti järeää keskustelua valtakunnan opiskelijabroilereiden keskuudessa. Leimaavaa oli, että tyrmäys ja halu pitää kiinni nykysysteemistä (toki oman eturyhmän ajamine etuineen) oli huomattava ja Tuhatkunta leimattiin saatanasta seuraavaksi. Sama keskustelunaihe nousi jälleen keskusteluun, kun kokoomus antoi lausuntonsa opintotuen kehittämiseen ja vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto tuli julkisuuteen kritisoiden nykyistä opintotukea ja kokoomuksen ehdotuksia. Tämä sai taas vastareaktion kokoomuslaisten piiristä. Tuhatkunnan puheenjohtaja Jenny Nyman sivalsi Alanko-Kahiluodolle takaisin viiltävään sävyyn peräten vastuuta omista valinnoista. Tässä ollaan vielä politiikan puolella. Se, mitä tapahtui seuraavaksi, menee politiikan yli, stereotypian puolelle.

Suomen ylioppilaskuntien liiton broilerihautomosta erinomaisin arvosanoin valmistunut Jukka Vornanen tilitti pitkään kokoomusopiskelijan synkästä maailmankuvasta, jopa kahteen kertaan. Politiikkaa? Ehkä. Mutta jos perustaa lähes koko tähänastisen vaalikampanjansa kokoomuslaisen maailmankatsomuksen ja Tuhatkunnan vastustamiseen, on jotakin pielessä. Pisteet ja kiitos nauruista Jukan videolle, jossa paha poroporvari hukuttaa opintotuen avantoon, josta sen pelastaa pukuun sonnustautunut, aito vihreä Jukka Vornanen pipoineen.

Näitä stereotypioita riittää ja itsekin syyllistyn jo tässä turhaan stereotypisointiin.

Esimerkki 2:

Sain tänään leiman ”luonnonvihaaja”. Olen jopa ylpeä siitä leimasta. Pyysin saada käyttää tätä leimaa CV-merkintänä. Ja mistä tämäkin lähti: Sosiaalisen median sotkuisesta verkostosta, johon linkitin kriittisen kommentin Ilta-Sanomien uutiseen luonnonsuojelun ja lintujen olojen huomioimisen oheisilmiöistä. Kyseessä oli suunnitelma käyttää ns. lumitykkiä pudottamaan lunta sähkölinjojen päälle kaatuvien puiden oksilta. Eli parannetaan ihmisten mahdollisuutta olla sähköverkon piirissä. Hyvä asia, eikö?

Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius kritisoi tätä ja vaati laitteen perinpohjaista selvittämistä ennen sen käyttöönottoa. Kokemukseni pohjalta arvioin, että tässä käy seuraavasti: Laitetta ja mallia tutkitaan ja tutkitaan, kunnes joku löytää sen, että linnuille saattaa olla vähäistä haittaa tästä lumien pudotuksesta. Tämän jälkeen valveutuneet vihreilijät (lue: melkein kaikki poliitikot ja päättäjät, jotka ovat/ luulevat olevansa vihreitä) päätyvät ratkaisuun, jossa tätäkään hyvää konstia ei voida käyttää. Esitin kysymyksen, linnut vai ihmiset. Minulle vastaus on selvä; ihmiset. Vastapuoleni mielestä kysymykseen ei voi vastata perustelematta. Silti minut voi stereotyyppisesti kategorisoida luonnonvihaajaksi ja poroporvariksi (ei välttämättä pelkästään tämän jutun perusteella).

En koe olevani poroporvari saati luonnonvihaaja. Vaan järkeä käyttävä, vasta marinoituva broileri. Olen saanut kuulla olevani demarein vastaankävellyt kokoomuslainen ja muuta mukavaa. Pidän tätä ja omia ajatuksiani merkkinä siitä, että puoluekirja ei poista ajattelua, päinvastoin.

Kovasti minua on viimevuodet ihmetyttänyt tapa, jolla varsinkin nuoriso- ja opiskelijapolitiikassa olevat lokeroivat toisiaan ja omiaan. Persut ovat huligaaneja, kokoomuslaiset riistäjiä, vihreät ituhippejä, vassarit kommareita, kepulaiset maalaisia ja demarit uneksijoita puhumattakaan RKP:n kannattajista, joiden lokerointi tapahtuu jo automaattisesti.

Miksi näin? Miksi pitää lokeroida ja täten sulkea hyviä vaihtoehtoja pois käytöstä jo ennen kuin niitä on ehditty ajattelemaan askelta pidemmälle?

Vietin hyvän tovin torstain vastaisena yönä junamatkalla jutellen politiikasta erään demarikansanedustajaehdokkaan kanssa. Kävimme hyvinkin kriittisesti läpi nykypolitiikkaa ja sen parantamismahdollisuuksia. Kritiikkiä saivat niin omat kuin vieraat. Tulimme hänen(kin) kanssaan lopputulokseen, jossa erityisesti nuorten poliitikonalkujen tulisi tehdä yli puoluerajojen yhteistyötä. Sillä niin kummalliselta kun se kuulostaakin, suurin osa ajamistamme asioista ovat samoja. Niistä erottavista asioista pitääkin käydä vääntöä, mutta asioina, ei stereotyyppisesti henkilöityvinä keskusteluina.

Keep on rollin’ babe =)

-Saku